Teksti Wikipediasta:

Paini oli yksi antiikin Kreikan olympialajeista. Painia harrastettiin antiikin Kreikassa miehisen sotilaskunnon parantamiseksi. Painissa kilpaillaan nykyajan olympialaisissa kreikkalais-roomalaisessa painissa ja vapaapainissa. Sekä vuodesta 2004 alkaen naispainissa (vapaapainia). Kansainvälisen painiliiton FILAn alaisuudessa harjoitetaan myös venäläistä sambo sekä muita perinteisiä painimuotoja. Painissa on tarkoituksena selättää vastustaja. Tämä tapahtuu ottamalla vastustajasta tukeva ote, josta vääntämällä, nostamalla tai heittämällä saadaan vastustaja pystyasennosta mattoon. Vastustajan voi myös selättää muulla tavalla esim. jos pystyy saamaan matosta aikaan väännön josta on saanut vastustajan kääntymään selälleen. Heitoista saadaan suorituspisteitä 1,3 tai 5 ja mattoliikkeistä 1-2+1 niiden vaikeustason ja näyttävyyden mukaan. Voittaja on se, joka voittaa kaksi jaksoa ottelussa. Yhden jakson kesto on nykyään 2 minuuttia. Kreikkalais-roomalainen paini: Alkaa 1 minuutin pystypainilla ja sen jälkeen kahdella 30s. mattopainivuorolla. Se, jolla on enemmän pisteitä saa ottaa junttaotteen ensimmäisenä. Mikäli tilanne on 0-0 tuomari heittää "lätkää", joka määrää päälläolijan.


Vapaapaini: Alkaa 2 minuutin pystypainivuorolla ja jos tilanne on 0-0, yhdellä 30 s. "taistelutilanteella", jonka alussa tuomari heittää "lätkää", joka ratkaisee kumpi saa ottaa vastustajaansa jalan ympäriltä kiinni. Jakso voidaan painiottelussa keskeyttää vastustajan ylivoimaiseen pistevoittoon piste-eron ollessa 6 pistettä, muutoin jos jakso päättyy painiajan loputtua pistetilanteisiin esim. 2-3 on jakson voittaja selvä, se kumpi teki enemmän pisteitä. Jos jakso päättyy tasatulokseen esim. 3-3 on voittaja se kummalla on suurempiarvoinen pistesuoritus. Jos jakso päättyy tasan ja molemmilla on yhtä suuriarvoiset pistesuoritukset, viimeiseksi pistesuorituksen tehnyt voittaa jakson. Ottelu päättyy automaattisesti heti jos toinen pystyy selättämään vastustajansa. Lisäksi erän voi voittaa 5 pisteen suoritukseen tai kahteen 3 pisteen suoritukseen, riippumatta siitä kuinka paljon vastustajalla on pisteitä.

Kilpailusarjat jaetaan painoluokkien mukaan:
Seniorit (ja juniorit): 55 kg:n sarjasta aina raskaaseen sarjaan 120 kg (naiset 48 kg ylöspäin)
Cadetit: Cadettien arvokisoissa (mm. EM-kisat) sarjat ovat 42 kg ylöspäin (tytöillä 38 kg ylöspäin) muissa kisoissa normaalisti sarjat 32 kg ylöspäin pojissa ja tytöissä. Suomalaiset ovat menestyneet painissa hyvin.


Suomalaisia olympiavoittajia ja maailmanmestareita on lukuisia. Joitakin menestyneitä suomalaisia painijoita; olympiavoittaja Pertti Ukkola 57 kg:n sarjassa Montrealin olympialaisissa vuonna 1976. Tapio Sipilä maailmanmestari 74 kg:n sarjassa vuonna 1983. Nykyajan huippupainijoita ovat sellaiset nimet kuin Marko "Myhi" Yli-Hannuksela, Juha Ahokas, Ari Härkänen sekä Jarkko Ala-Huikku . Johtavia painimaita ovat Iran, Yhdysvallat, Venäjä, Armenia, Georgia, Azerbaidžan, Bulgaria, Unkari, Ruotsi, Suomi ja Turkki.